Pohdintoja vuodelta 2025

Vuodenvaihde lähestyy ja huomaan, että aiemmista vuosista poiketen minulla on tarve luoda katsaus siihen, mitä kulunut vuosi toi tullessaan. Tarve nousee nähdäkseni siitä ymmärryksestä, että huomaan olevani murrosvaiheessa monessa suhteessa. Toisaalta tarve liittyy siihen, että olen ymmärtänyt paremmin menneen merkityksen suhteessa omaan kasvuuni. Tänä vuonna ammatillinen minäni tuntui olevan kadoksissa ja välillä jopa oma todellinen itse on ollut hautautuneena jonnekin syvälle, erilaisten roolien ja identiteettien taakse.

Käsitys itsestä muovautuu lapsuudessa

Olen miettinyt viime aikoina paljon itsen rakentumista, sitä millä tavoin persoonamme muodostuu ja miten se vaikuttaa valitsemaamme elämänpolkuun, omaan tiehen. Elämme traumakulttuurissa, missä traumapuhe on tullut yhä näkyvämmäksi. Mielenterveysongelmista puhutaan avoimesti eikä niitä pidetä enää samalla tapaa stigmatisoivana aiheena kuten minun lapsuudessani 1980 -luvulla. Tämä on yksinomaan myönteinen asia, mutta yhteiskuntana olemme vielä kaukana siitä, miten traumatisoitumisen jälkiä tulisi ymmärtää ja hoitaa.

Traumakulttuurin seurauksena yleiseen puheenparteen on uinut kehityksellisen trauman käsite, jolla viitataan pitkäkestoiseen traumatisoitumiseen, joka voi olla esimerkiksi lapsen tunteiden ja tarpeiden laiminlyöntiä sekä mitätöintiä. On ollut monelle suomalaiselle mullistavaa ymmärtää, että emotionaalinen vaille jääminen ihan oikeasti vahingoittaa meitä lapsina, mistä taas on seurauksena monet aikamme ääri-ilmiöt, mielipiteet ja henkilökohtainen kärsimys. Kehityksellinen trauma on historiamme, pärjäämisen eetoksen ja sotatraumojen lopputulos, jota on pidetty suomalaisuuteen kuuluvana piirteenä.

Suorittamisen pakko ei tuo mielenrauhaa

Kuluneen vuoden aikana olen repinyt itseäni moneen suuntaan. Olen yrittänyt löytää itsestäni, milloin mitäkin, kuvitellen, että löytäisin levollisuuden, kun suoritan ulkoisesti jotkin tietyt rituaalit tai muodollisuudet. Valmistuin ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi ja seksuaaliterapeutiksi, aloin ohjaamaan joogaa, palasin kuntosalille, aloitin yrittäjyyden ja kokeilin hyvinvointialan palkkatöitä. Lopputuloksena voin todeta, että mielenrauhani ei lisääntynyt vaan sinne tänne hyppiminen lisäsi epätodellista oloa siitä, että mistä ihmeessä tässä elämässä oikein on kysymys. On noloa ja häpeällistä myöntää itselleen, että tässä iässä ei vieläkään tiedä miten tätä elämää kuuluisi elää. Muistan miettineeni lapsena, miten viisikymppiset ovat ikäloppuja, joilla ei ole enää mitään odotettavaa elämässään. Onneksi lapsen lohduton mielikuva ei nykyisen minän mielestä pidä paikkaansa, mutta koen silti hedelmällisenä palauttaa joka päivä mieleeni kuoleman muovaamat raamit elämällemme.

Vuoden sykli ja pienet valinnat

Vuosi muodostaa yhden syklin elämässämme. Minulle on silti ollut vieras ajatus pyrkiä uuden syklin alkaessa muuttamaan jotain radikaalisti, koska en usko radikaaliin ja nopeaan muutokseen, joka perustuu vaikkapa vain uudenvuoden yönä annettuun lupaukseen itselle. Sen sijaan uskon pieniin päätöksiin, valintoihin ja rutiineihin, jotka pitävät meidät kiinni siinä arjessa, jota olemme eläneet tänä vuonna ja joka jatkuu myös vuodenvaihteen jälkeen. Pienten valintojen merkityksen tunnustaminen on minulle edelleen haasteellista, mutta koetan muistaa vaalia tätä taitoa ja iloita kaikesta siitä mitä elämä on, keskittymättä turhia siihen mitä se ei juuri nyt ole.

Tärkeimmät opit löytyvät jo itsestä

Mikä sitten on tärkein oppi itselleni nyt käynnissä olevan syklin tullessa pian päätökseensä? Olen ymmärtänyt – vaikkakaan en vielä täysin oivaltanut – että oman tien löytäminen ja todeksi eläminen luo merkityksen elämälle. Usein se tapahtuu perspektiivissä menneeseen, kun käsitämme mennyttä tarkastellessa, että noinhan asioiden juuri tulikin mennä. Tulevaisuuden miettiminen, sen järkeileminen ei siis toimi. Jos jonkin lupauksen haluan itselleni antaa, se voisi olla vaikka seuraavanlainen: Muista, että sinulla on oma tiesi ja pyri aktiivisesti kuuntelemaan kehomielesi viisautta ohjata sinua oikeaan suuntaan.

Viisautta, rakkautta ja armeliaisuutta uudelle vuodelle 2026!

Susanna

 ***

Haluatko tutkia sisäisyyttäsi lyhytterapiassa tai pohtia seksuaalisuuteesi liittyviä teemoja?

Vuoden alkajaisiksi voit tulla tutustumaan KokoVoiman terapiapalveluihin edullisesti 3 kerran pakettihinnalla vain 199 euroa 3 x 45 minuuttia (lyhytterapia tai seksuaaliterapia, sisältää alv 25,5 %). Tapaamiset etäyhteydellä.

Yhteydenotot verkkolomakkeella tai sähköpostilla: kokovoima@proton.me.

Muutoksen kipeys ja parantava voima

Terapiaan hakeutuva toivoo usein nopeaa ja lineaarista muutosta, mutta todellinen muutos on syklinen – aivan kuten elämäkin. Tässä tekstissä pohdin sitä, miksi muutos ei tapahdu suoraviivaisesti ja miten voisimme oppia luottamaan prosessiin.

Miksi muutos ei ole lineaarista?

On tavallista, että terapian aloitettuaan ihminen kuvittelee asioiden muuttuvan tietyllä tavalla ja tietyn ajan kuluessa. Odotusarvona on usein lineaarinen muutos, joka etenee tietyn kaavan mukaisesti alusta loppuun. Terapiassa eteneminen ei kuitenkaan ole lineaarista kuten ei ole elämäkään, jossa pienemmät ja suuremmat syklit vaihtelevat loputtomasti.

Suoraviivaisen muutoksen odotusarvosta voi aiheutua sietämätön, sisäinen ristiriita: Maailma näyttäytyy sellaisena, että ulkopuolelta katsottuna muut ihmiset etenevät elämässään kohti jotain tavoitetta, mutta itse junnaakin paikoillaan ongelmiensa vuoksi. Näissä tilanteissa on hyvä muistuttaa itselleen asioiden syklisestä luonteesta, jolloin voi myös kyseenalaistaa käsityksensä elämän perustavanlaatuisesta luonteesta lineaarisena putkena, jonka virstanpylväät on etukäteen jollain tavalla määritelty. Norminmukaisen elämän uskomus syntyy jo varhain niin kasvatuksen kuin yhteisön normien noudattamisesta ja olisikin hyvä tunnistaa niitä asioita elämässään, jotka ovat pelkästään yhteisöpaineen tuottamia.

Sisäinen ristiriita muutosprosessissa

Muutokseen valmistautuminen on ambivalentti tila, missä ihmisen toinen jalka on muutoksen kannalla ja toinen jalka vielä menneessä. Muutos on mahdollisuus johonkin uuteen, mutta muutos luonnollisesti myös pelottaa, koska usein takerrumme ajatukseen siitä, että on kynsin hampain pidettävä kiinni joistain asioista. Tähän meitä ohjaavat niin kasvatus kuin yhteiskunnan normitkin, muiden odotukset ja sisäistetty häpeä. Kun ihminen sitten on sietämättömässä tilanteessa hakeutunut terapiaan, on ensisijaista, että hän pikkuhiljaa kasvattaa oman, sisäisen turvan kokemusta vuorovaikutuksessa terapeutin kanssa. Monesti nimittäin saatetaan ajatella, että turva löytyy ulkopuolelta, mikä taas voi johtua esimerkiksi kiintymyssuhdetraumasta tai muista traumaattisista kokemuksista läheisissä ihmissuhteissa.  

Sisäinen turva muutoksessa

Elämässä me helposti odotamme oikeaa hetkeä suurille muutoksille, saatamme elää sitten kun -elämää toivoen, että kyllä muutos sitten tapahtuu, kun sen aika on. Kuitenkaan kukaan muu kuin ihminen itse ei voi kertoa, milloin on oikea hetki muutokselle. Muutoksen kipeys nousee siitä, että saatamme olla hyvin kiintyneitä niihin asioihin, joita meillä on, emmekä haluaisi niitä menettää. Kiinnymme ihmisiin, työpaikkoihin, materiaan ja nautintoihin sellaisella tavalla, että alamme kuvitella itse olevamme yhtä kuin nuo ulkoiset asiat.

Terapiassa ei tarvitse odottaa oikeaa tunnetilaa tai sopivaa ajankohtaa, vaan terapeuttisessa keskustelussa lähdetään juuri siitä kohtaa liikkeelle, missä asiakas kyseisellä hetkellä on. Muutoksen suunnan määrittäminen ja askeleiden konkretisointi ovat ratkaisukeskeisen työskentelyn keskiössä.

Ajatukset eivät ole totta

Ihminen alkaa parantua silloin, kun hän ymmärtää, että pystyykin itse vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun ja alkaa tehdä sellaisia valintoja, jotka tukevat hänen hyvinvointiaan. Kun alkaa ymmärtää, että omat ajatukset ovat vain ajatuksia, eivätkä välttämättä ollenkaan tosia ja voi edes hetkeksi lakata samaistumasta ajatuksiinsa.

Hindujen pyhässä kirjassa Bhagavad Gitassa annetaan neuvoja erilaisiin elämän tilanteisiin, joissa ihminen on perustavien valintojen äärellä. Kirjan yksi opetus on se, että tulisi ruokkia hyviä ominaisuuksia huonojen sijaan ja pyrkiä välttämään halun ja vihan valtaan joutumista, jotka samentavat ihmisen mielen. Opetus on erittäin ajankohtainen elämänviisaus myös meidän ajassamme, sillä halujen loputon tyydyttäminen aistinautintojen avulla tai vihan purkaminen sosiaalisessa mediassa eivät vie yhteiskuntaamme kohti parempaa.

Ei kuitenkaan kannata jäädä odottamaan, että muutos tapahtuisi itsemme ulkopuolella vaan pyrkiä muuttumaan sisäisesti. Maailma alkaa maagisella tavalla näyttäytyä erilaisena vaikka ulkoisesti mikään ei muuttuisi.